Vaativan työympäristön, toistuvien muutosten ja jatkuvasti lisääntyvän tiedon keskellä herää helposti kysymys, voisimmeko tehdä elämämme helpommaksi. Voisimmeko vaikkapa lisätä kykyämme oppia, uudistaa toimintatapojamme ja sopeutua muutoksiin?

Aivojemme joustavuudesta, neuroplastisuudesta, tiedetään tänä päivänä jo paljon. Tiedämme, että saamamme toistuvat virikkeet voivat näkyä aivojen rakenteidenkin tasolla. Yksi usein siteeratuista tutkimuksista kertoo meille, että viulistien vasemman käden pikkusormea säätelevä motorisen aivokuoren alue on selvästi kehittyneempi kuin muilla. Toistuva harjoittelu on muovannut aivoja.

Usein sen sijaan jää mainitsematta tutkimuksen toinen tärkeä havainto: tuo vaikutus voitiin selvimmin havaita vain, jos harjoittelu oli aloitettu alle 12-vuotiaana. Aivokuori, aivojen evoluution viimeisin kerrostuma, alkaa organisoitua syntymämme jälkeen ja ohjautuu saamiemme virikkeiden mukaan. Aivokuoren joustavalle muovautumiselle paljastuu kuitenkin useiden taitojen osalta kriittinen ajanjakso, jonka jälkeen muutoksia syntyy rajoitetummin.

Ikkuna sulkeutuu – ja avautuu

Hyvin kiinnostavan näkökulman tähän kysymykseen tarjosi muutama viikko sitten neurotieteen professori Eero Castrén yhtenä Coaching Finland -konferenssin avainpuhujista. Hän on tutkimusryhmineen tutkinut paljon juuri aivojen muovautumisen herkkyyskausia sekä mahdollisuuksia palauttaa aivojen joustavuus myös myöhemmällä iällä.

Näköaivokuori on ollut tässä suhteessa suosituimpia tutkimuksen kohteita. Sen saamia virikkeitä on helppo säädellä, koska toisen silmän peittäminen vaikuttaa välittömästi näköaivokuoren saamiin signaaleihin. Jos tämä tehdään vielä koko kriittisen ajanjakson ajaksi, voidaan tutkia, miten näin syntynyt vaikutus palautuu tuon herkkyysajan jälkeen. Otollinen tutkimuskohde ovat pienet nisäkkäät, kuten hiiret ja rotat, koska lyhyen eliniän vuoksi niiden näköaivokuoren kehittymisen kriittinen ajanjakso on vain kymmeniä päiviä.

Normaalisti muutokset näköaivokuorella eivät ole enää mahdollisia kriittisen ajanjakson päätyttyä. Tutkimuksissa näköaivokuoren muovautuvuus on kuitenkin voitu palauttaa antamalla rotille masennuslääkettä. Tämä aktivoi uudestaan aivojen muovautuvuuden ja aivokuori on jälleen avoin virikkeille. Silloin muutokset ovat mahdollisia hermoverkossa, vaikka kriittinen jakso sen muovautumiselle olisi jo päättynyt.

Vastaavalla tavalla on Castrén tutkimusryhmineen tutkinut ehdollistuneita pelkoreaktioita ohjaavien hermoverkkojen muovautuvuutta. Myös niiden osalta on ollut mahdollista palauttaa psyykelääkkeellä aivojen varhaisvaiheen muovautuvuus ja vapautua trauman ehdollistuneesta vaikutuksesta. Tutkimuksessa rottien pelkoreaktiot hävisivät, kun aivojen lisääntyneeseen muokkautuvuuteen yhdistettiin altistushoito, jossa pelkoa aiheuttava virike toistui turvallisessa tilanteessa.

Voinko lisätä aivojeni muokkautuvuutta?

Tutkimuksista paljastuu kuitenkin myös toinen muokkautuvuutta lisäävä tekijä, jolla ei ole lääkkeiden sivuvaikutuksia: virikkeellinen ympäristö. Tutkimusten mukaan aivojen muokkautuvuus palautuu, mikäli rotille tarjotaan riittävästi toiminnallisia ja sosiaalisia virikkeitä, kuten juoksupyöriä, tunneleita sekä hyvää seuraa (muita rottia). Tämän on osoitettu vaikuttavan myös rottien oppimiskykyyn.

Ihmisten sulkeminen häkkeihin, joissa olisi paljon leluja ja hyvää seuraa, olisi kiinnostava tutkimusasetelma, mutta käytännössä hieman ongelmallinen. Kasvava määrä tutkimustietoa kertoo kuitenkin, että vastaava virikkeellisen ympäristön tuoma vaikutus syntyy myös ihmisillä. Esimerkiksi argentiinalainen tango fyysisine ja sosiaalisine ulottuvuuksineen lisäsi iäkkäissä ihmisissä selviytymistä myös päivittäisistä tehtävistä. Virikkeellinen ympäristö on paljastunut ehkäiseväksi tekijäksi myös esim. Alzheimerin taudissa.

Myös tietoisuustaitojen harjoittamisen tiedetään vaikuttavan myönteisesti aivoihin. Esimerkiksi tarkkaavaisuuden kohdistamiseen ja positiivisiin tunteisiin liittyvät alueet vahvistuvat, eikä näiltä osin ole paljastunut erityistä kriittistä ajanjaksoa vaan muokkautuvuus jatkuu läpi elämän.

Mutta voisiko mindfulness-harjoittelu näiden myönteisten vaikutusten lisäksi myös lisätä aivojen muokkautuvuutta vastaavalla tavalla kuin masennuslääkkeet ja virikkeellinen ympäristö? Voisiko se avata oppimisen jo sulkeutuneissa hermoverkoissa ja antaa meille uusia edellytyksiä uudistua?

Harjoittajien kokemukset viittaavat vahvasti tähän. Kun vaikka seuraat hengitystäsi tarkkaavaisesti istumameditaatiossa tai suuntaat huomiosi kehon eri osiin kehomeditaatiossa, voit huomata avautuvasi hyvin rikkaalle ympäristölle. Hengitys, josta emme ennen olleet tietoisia, paljastuu kiinnostavaksi, alati vaihtelevaksi ja eläväksi huomion kohteeksi. Voimme löytää havaintojen tuoreuden myötä uudella tavalla virikkeellisen ympäristön niin harjoitusten aikana kuin elämässämme laajemminkin.

Ehdotinkin Eero Castrénille, että myös mindfulness-harjoittelun vaikutuksia aivojen muokkautuvuuden lisääntymiseen kannattaisi tutkia. Hän piti ajatusta kiinnostavana. Hän kuitenkin pahoitteli, että ei ole vielä löytänyt riittävästi mindfulnessia harjoittavia rottia, joilla asiaa voitaisiin tutkia.

Tutkimustuloksia odotellessa voimme tehdä omasta elämästämme laboratorion. Yksinkertaisin mindfulness-harjoituksin voit harjoittaa hyväksyvää tietoista läsnäoloa ja arvioida sen vaikutuksia elämääsi. Yksi harjoittelusi sivutuotteista saattaa hyvinkin olla hermoverkkojesi lisääntynyt muovautuvuus, joka näkyy lisääntyneenä kykynä oppia, uudistua ja muuttaa aiempia toimintatapojasi.

Aivojen muovautuvuus paljastuukin yhä enemmän elämän mittaiseksi mahdollisuudeksi. Miten sinä tahtoisit hyödyntää tuon mahdollisuuden?