
Milloin viimeksi tunsit itsesi täysin levolliseksi, läsnäolevaksi ja hyvinvoivaksi?
Antti-Juhani ”A-J” Wihuri
Mind at Work Oy:n perustajalla Antti-Juhani Wihurilla on asiantuntija- ja esimiesuransa jälkeen yli 15 vuoden kokemus johtamisen ja työyhteisöjen kehittäjänä ja coachina. Hän on myös ollut yksi työelämän mindfulness-valmennusten keskeisiä pioneereja Suomessa.
”Menestys 2020-luvulla tarvitsee uutta tietoisuutta ja siitä kumpuavaa yhdessä onnistumista. Uudistuminen ja suunnistaminen koko ajan muuttuvalla kartalla vaatii tilaa pysähtymiselle, kuuntelulle ja hitaalle ajattelulle. Yhä useammin pääsemme nopeammin perille hidastamalla ensin.”
Valmentaessaan johtoa ja työyhteisöjä kohti menestystä hän ammentaa monipuolisesta työkokemuksestaan IT-alan start-upista valtionhallintoon ja edunvalvontajärjestöstä pörssiyhtiön liiketoimintayksikön vetämiseen. Hänen intohimonsa on oppia koko ajan uutta ja hyödyntää oppimaansa asiakkaidensa hyväksi.
Mindfulnessin pariin hänet on tuonut lähes 30 vuoden kokemus meditaation harjoittamisesta. Monipuolista koulutustaan mindfulnessohjaajana hän on viimeksi täydentänyt Massachusettsin yliopiston Center for Mindfulnessin ohjaajakoulutusohjelmassa, jossa opettajina olivat mm. Jon Kabat-Zinn ja Saki Santorelli.
Antti-Juhani on luonut useita mindfulnessia hyödyntäviä koulutusohjelmia, kuten Mindfulness työssä ja Mindful Coaching -ohjelmat. Hän myös kouluttaa työelämän mindfulnessohjelmiin erikoistuneita ohjaajia Suomessa. Hänen kirjansa ”Mindfulness työssä – Tietoinen läsnäolo vapauttaa onnistumaan” (AlmaTalent 2014) on yksi luetuimpia aiheestaan.
A-J on käytännönläheinen ja ihmiskeskeinen, luottamusta ja yhteisymmärrystä rakentava valmentaja. Hän uskoo avoimuuteen ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Hän on taitava näkemään olennaisen ja tukemaan yksilöitä ja ryhmiä läpimurroissa ajattelun, osaamisen ja tietoisuuden seuraavalle tasolle.
“Perustin Mind at Work Oy:n toteuttamaan missiotani hyvästä, merkityksellisestä ja tuottavasta työelämästä. Sen yhtenä tavoitteena on tehdä tietoisesta läsnäolosta työyhteisöjen mitattavissa oleva menestystekijä.”
Vapaa-aikanaan Antti-Juhanin voi löytää lenkkipolulta, meditaation parista tai kädessään hyvä, usein itsensä kehittämiseen liittyvä kirja. Tai purjeveneestä Saaristomereltä.
Antti-Juhani Wihuri
mindfulness-ohjaaja ja
johdon ja työyhteisöjen valmentaja
Mind at Work Oy
antti-juhani.wihuri[at]mindatwork.fi
p. 0400 300842
Twitter: ajwihuri




SEURAA TWITTERISSÄ
- Tunnetko hiljaisen retriitin kutsun? Viimeiset paikat nopeille:-) https://t.co/LDAM9RQ8Gx #mindfulness #meditaatio #retriitti #hiljaisuus 9 months ago
- Viimeinen maksuton Mindful Coaching -webinaari coacheille, työnohjaajille, mentoreille 25.8. klo 17! #mindfulness… https://t.co/AuC3Q37JWZ 10 months ago
- Viimeinen maksuton Mindful Coaching -webinaari coacheille, työnohjaajille, mentoreille 25.8. klo 17! #mindfulness… https://t.co/f3ccT7GDxI 10 months ago
- Mindful Coaching -ohjelmaa on ollut aina tosi antoisaa vetää. Takana on jo 12 ryhmää, ja tämä saattaa olla viimeisi… https://t.co/en7K9gJQN8 12 months ago